Vähistäkin maahanmuuttajistamme suuri osa on asettunut
Helsinkiin ja muualle pääkaupunkiseudulle. Pääkaupunkiseudulla on
kolmisenkymmentä aluetta, joissa ulkomaalaisia on yli 20 prosenttia väestöstä.
Kantasuomalaiset ovat alkaneet välttää niitä.
1990-luvun alussa ulkomaalaisia oli Suomessa vain puoli
prosenttia väestöstä mutta vuonna 2013 lähes neljä prosenttia. Helsingin
asukkaista maahanmuuttajia on Tilastokeskuksen mukaan yli kahdeksan prosenttia.
Suomessa on eniten ulkomaan kansalaisia Venäjältä sekä
Virosta ja näiden maiden kieltä puhuvat ihmiset muodostavat myös suurimmat
vieraskielisten ryhmät. Ulkomailla syntyneitä on eniten entisestä
Neuvostoliitosta, Virosta sekä Ruotsista.
Suomi oli pitkään maastamuuttomaa ja täältä lähdettiin
muualle työn perässä. 1980-luvulta alkaen maahanmuutto alkoi painottua perheen
yhdistämisestä tai pakolaisuudesta johtuviin syihin työperusteisen muuton
sijaan. 1990-luvulla tänne muutti vuosittain keskimäärin noin 13 000 henkeä.
Maahanmuuttajien määrä alkoi kasvaa 2000-luvulle tultaessa
ja parin viime vuoden aikana meille on muuttanut noin 30 000 henkeä vuosittain.
Maahanmuuttajat ovat lähteneet kantaväestöä kärkkäämmin
yrittäjiksi koko 2000-luvun.
"Alueilla, joiden asukkailla on jo ennestään ongelmia,
riskit konflikteihin maahanmuuttajien kanssa kasvavat. Nyt on vielä erityisen
huono ajankohta. Taloudellisesti heikkoina aikoina ei olla niin suvaitsevia, ja
riski on, että etsitään syntipukkeja," kuvaa Helsingin yliopiston
kaupunkimaantieteen professori Mari
Vaattovaara Helsingin Sanomissa viime lokakuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti