Hesari väheksyi - pakko katsoa

Dawkinsin maailmaa kahdelta kantilta

Dawkinsin maailma - Sex, Death and the Meaning of Life (Britannia 2012). Yle - Teema (Ohjelman ensimmäinen osa kolmesta tuli Teemalta torstaina 8.8.2013 klo 21.00. Ohjelma lienee nähtävissä myös Ylen Areenassa.)

Katsoin vaikka HS väheksyi

Ohjelma jäi melkein katsomatta, koska Hesariin esittelyn kirjoittanut Panu Hietaneva antoi ymmärtää sen olevan vetelä ja samantekevä Richard Dawkinsin omahyväinen jorina. Kolmiosaisen dokumentin ensimmäinen osa oli jo niin hyvä, että katson taatusti myös seuraavat kaksi. HS:n arvostelijan mielestä ainakin toinen osa on jopa parempi kuin ensimmäinen.

Yllätyin iloisesti: Dawkins oli selkeä ja piti kiinni lupaamistaan lähtökohdista. Dawkins oli hyvin asiallinen ja kuunteleva haastatellessaan uskovaisia ja tiedemiehiä. Esiin tuli ymmärrettävästi se tosiasia, että jumaluuden olemassaolosta ei ole mitään todisteita. Ilmeisesti Hietanevaa häiritsi, että Dawkins toi tämän totuuden esiin. Ei hän sitä kuitenkaan erityisesti korostanut tai vältellyt.

Kaikkein huimin kokemus oli ohjelmassa esitetty kiistämätön tosiasia: Nyt 7 miljardin ihmisen maailmassa ihmisoikeusloukkaukset, väkivalta ja erityisesti uskontoihin perustuva väkivalta ovat ainakin suhteellisesti vähentyneet rajusti.

Jos mukaan ei lasketa Helsingin hovioikeuden tuomareita, nyt kaikkialla läntisessä maailmassa tuomitaan sukupuoleen, etniseen taustaan tai seksuaalisuuteen liittyvät loukkaukset.

Dawkinsin ohjelmassa tuli selkeästi esiin se, että juuri uskontojen piirissä tarkkaillaan toisten ihmisten yksityiselämää ja erityisesti seksuaalisuutta sairaan nuukasti. Vasta ”maallistuneissa” yhteiskunnissa ihmisten yksityisasiat alkavat olla suhteellisen suojattuja.

Tämä perustuu ainakin osin siihen, että suuret uskonnot ovat saaneet alkunsa alkeellisissa heimoyhteiskunnissa, joissa ”lauman” yhtenäisyys ja yksilöiden alistuminen olivat selviytymisen kannalta tärkeitä.

Näitä muinaisia, nykyajan ihmisen kannalta usein kammottavia asenteita ja uskomuksia on sitten säilynyt nykyaikaan, tuhansien vuosien taa, ns. pyhien kirjoitusten takia. Sukupuolimoraalin alueella uskontojen edustajat, papit, saarnamiehet ja profeetoiksi julistautuneet miehet,  ovat edelleen kiihkeitä ihmisten tarkkailijoita ja tuomitsijoita.

Hietaneva yrittää vähätellä ateisti-Dawkinsin puheita mm. heittämällä esiin, että hänen esittämänsä asiat ovat "maalaisjärjellä" ajatellen itsestäänselviä. Hän mainitsee mm. kunniamurhat. Jäin ihmettelemään, mistä arvostelija nyt puhuu. 

Hesarin kuvatekstissä sanotaan: "Brittiläinen Richard Dawkins on kolmiosaisen dokumenttisarjan kertoja ja päähenkilö." Minusta hän on asioita esittelevä ja ihmisiä haastatteleva dokumentin tekijä, joka antaa haastateltaviensa puhua.

Kari

***

Tässä Helsingin Sanomien tv- ja radio-osastossa 8.8.2013 julkaistu Panu Hietanevan esittelyjuttu

Brittiläinen evoluutiobiologi ja vannoutunut ateisti Richard Dawkins (s. 1941) on menestynyt tieteen popularisoija, jonka kirjallisesta tuotannosta on suomennettu useita teoksia. Hänen merkittävimpänä kirjanaan pidetään vuonna 1976 ilmestynyttä Geenien itsekkyyttä.

Dawkins on tehnyt myös useita tv-dokumentteja.

Nyt nähdään kolmiosainen dokumenttisarja Dawkinsin maailma, jonka peruskysymykset ovat yksinkertaisia. Mitä tapahtuisi, jos ihmiset hylkäisivät uskonnon? Mistä ateisti voi löytää elämän tarkoituksen? Kuin ka suhtautua kuolemaan, jos ihminen uskoo sen olevan kaiken loppu?

Seksi, synti ja moraali ovat asioita, joihin Dawkins paneutuu ensimmäisessä jaksossa.

Hän esimerkiksi selvittä, miksi uskontoja kiinnostaa se, kuinka ihmiset harrastavat seksiä. Entä tarvitaanko jumalaa määrittämään mikä on oikein ja mikä väärin?

Dawkins on itse dokumentin pää henkilö ja kertoja. Se sopii tyyliin, koska näkö kulma on tietenkin erittäin subjektiivinen ja pohjautuu Dawkinsin luonnontieteilijän maailmankuvaan. Vaikuttaa siltä, että Dawkins hahmottaa uskovat ihmiset yhtenä joukkona riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan he kuuluvat.

Dawkinsin keskeinen rooli on tärkeä myös kerronnan kannalta. Dokumentissa on useita haastateltavia ja sirpaleista tietoja, jonka hän sitoo omilla puheillaan koko naiseksi tarinaksi.

Dawkins pyrkii tuomaan dokumentin esittämiin kysymyksiin tieteellisen vastauksen.

Hän esittää heti alussa muistutuksen siitä, ettei dokumenttisarjan tarkoitus ole pohtia sitä, onko jumala olemassa vai ei. Pian ruudussa kuitenkin nähdään kohtaus, jossa puhe on lähellä lipsahtaa keskusteluksi jumalan olemassaolosta. Dawkins juttelee kristityn nuorisotyöntekijän kanssa moraalista ja tähdentää, ettei todisteita kuolemanjälkeisestä elämästä ole olemassa.

Richard Dawkins ei ala argumentoida omaa näkö kantaansa, mikä on ohjelman kannalta hyvä asia. Ateistien ja uskovaisten keskustelut vakaumuksesta ovat harvoin rakentavia, eikä sellainen sanailu palvelisi dokumentin pää määrää.

Ensimmäinen jakso etenee varovaisesti. Dawkins käyttää paljon aikaa rakentaakseen katsojalle kuvaa uskovaisten seksuaalimoraalista ja siihen liittyvistä ristiriidoista.

Kukapa ei osaisi päätellä maalaisjärjellä, että ateistit ja uskovaiset masturboivat yhtä lailla, vaikka jälkimmäisille se voi tarkoittaa syntiä. Tai tietäisi, että seksuaalimoraalin rikkominen saattaa johtaa joissain islamilaisissa maissa kunniamurhaan.

Monien mutkien kautta Dawkins pääsee esittämään lopputuloksen, joka ei varsinaisesti yllätä: Maailmassa ei vallitsisi anarkia, vaikka ihmiset hylkäisivät uskontojen opit. Dawkinsin näkemyksen mukaan ihmisen moraalikäsitys kumpuaa muualta kuin jumalasta.

Ensimmäisestä osasta jää hieman valju maku. Dawkins pukee asiansa yksinkertaiseen muotoon, mutta erityisen mieleenpainuvia ja mullistavia johtopäätöksiä ei lopulta synny.

Sarjan seuraava osa on kuitenkin kiinnostavampi. Se tempaa katsojan mukaansa niin kuin tiedettä toimivasti popularisoivan teoksen kuuluukin.

Dawkins pohtii toisessa osassa kuolemaa ja ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä.

Tarina poukkoilee samaan tapaan kuin aloitusjaksossa, mutta mukana on mieleenpainuvia faktoja esimerkiksi pitkän iän ja geenien yhteydestä.

Dawkins tapaa tutkijan, joka kartoittaa kokonaan hänen genominsa eli perimän.  Sen pohjalta on mahdollista analysoida muun muassa ihmisen riski sairastumiseen ja jopa arvioida sitä, miten hän kuolee.

(Panu Hietaneva, HS 8.8.13)