Olemme keskellä sota,
jonka rintamat risteilevät kaikkialla ja aseet ovat kaikkien käsissä. Monet
myös käyttävät näitä aseita – myös sinua vastaan ja sinuun vaikuttaakseen. En
tajunnut ilmiön voimaa ja laajuutta ennen kuin tutustuin informaatiosotaan.
Kun kauan sitten olin varusmiespalveluksessa, teimme
Pääesikunnassa istuneen majurin johdolla Ruotuväki-lehteä, joka ilmestyy
edelleen. Olimme konkreettisesti infosotilaita, vaikka tuosta käsitteestä meillä
ei ollut hajuakaan.
Minusta homma oli ihan mukavaa Kajaanin peruskoulutuskauteni
maastoharjoituksiin verrattuna. Siis mukavaa, mielessä ei häivähtänyt ajatus,
että olisin mukana maanpuolustuksen kannalta oleellisessa asiassa:
harjoittelimme varusmiehinä informaation jakamista omille joukoille, mikä on
osa maanpuolustuksen vahvistamista.
En tajunnut tuolloin, miten suuri merkitys tuolla
toiminnalla on - ja on aina ollut. En muista, että informaatio olisi ollut
juurikaan esillä varusmieskoulutuksessa puolustuksen ja sodankäynnin osana.
Ruotuväki-lehteen tekemäni jutut saattoivat kertoa
henkilöistä, kenraalista tai korpraalista; ne saattoivat kuvata varusmiesten
koulutukseen liittyviä toimia, harjoituksia jne. En henkilökohtaisesti tullut
ajatelleeksi paljonkaan niiden merkitystä Suomen puolustusvalmiuden kannalta.
Vasta kun luin Saara Jantusen kirjan Infosota, ymmärsin
olevani uudenlaisella rintamalla ja juuri nyt uudessa valtakunnan
turvallisuuden kannalta tärkeässä tilanteessa – kuten sinäkin.
Ympärillämme puhkeaa ja riehuu lähes huomaamattomia sotia ja
taisteluja, jotka syntyvät erilaisista yhteiskuntamme sisäisistä paineista ja
pyrkimyksistä – mutta niitä suurempi uhka ovat ulkoiset, muiden valtioiden
taholta tulevat informaatiohyökkäykset. Esimerkiksi Venäjä käy yhä kiivaammin sotaa
meitä vastaan, myös ja kasvavassa määrin suomalaisten infotaistelijoiden avulla.
Monet näistä vieraan vallan kätyreistä eivät edes tiedä, mitä ovat ja tekevät –
saati miksi.
He ovat resonaattoreita, venäläisten hyökkääjien eri tavoin
käyttöönsä ottamia taistelijoita informaatiosodassa. He levittävät väärää
tietoa, valheellisia uutisia ja Venäjän pyrkimyksiä tukevia näkemyksiä esim.
siitä, miten ihmisten tulee suhtautua vaikkapa seksuaalisiin poikkeavuuksiin,
demokratiaan ja tasa-arvoon, Ukrainan taisteluihin, Krimin miehitykseen,
Yhdysvaltain toimintaan eri puolilla maailmaa, Syyrian taisteluihin jne.
loputtomiin.
Suomeen on perustettu tämän sodankäynnin välineiksi
nettiyhteisöjä, nettilehtiä ja Facebook-ryhmiä. Venäläismielisillä on kampanjoita
Twitterissä, he tekevät herjaavia hyökkäyksiä yksittäisiä ihmisiä tai ryhmiä
vastaan, julkaisevat netissä valheellisia uutisia jne.
Puolustusvoimien palveluksessa toimiva Saara Jantunen,
sotatieteiden tohtori ja informaatiosodankäynnin asiantuntija, on joutunut
itsekin monien julkisten ja vähemmän julkisten hyökkäysten siis ”sodankäynnin”
kohteeksi. Syy on se, että hän on tarjonnut meille uutta tietoa tästä uudesta
sodasta ja sen rintamista.
Kirjassaan hän kertoo joitakin tapauksia; hän kertoo myös
muutamista ”trolleista” tai paremminkin resonaattoreista, jotka palvelevat
itäistä herraa joko täysin tietoisina tai harhautettuina. Jantunen tuo esiin
runsaasti myös nimiä rintamalinjojen kaikilta puolilta.
Keskeinen suomalaisten resonaattoreiden joukossa on dosentti
Johan Bäckman, joka esiintyy myös Venäjän Ukrainaan luoman virtuaalivaltion
suurlähettiläänä.
Tuota Bäckmanin ”edustamaa” valtiota ei ole olemassa, mutta
infosodan avulla se pyritään tekemään olevaksi ainakin meidän mielessämme. Bäckman
on saanut jopa kunniamerkin valtiolta, jota venäläiset yrittävät tehdä
todelliseksi mm. tällaisilla operaatiolla.
Toinen Venäjän resonaattori työskentelee eduskunnassa
virkamiehenä. Nämä henkilöt eivät ole siis julkikuvaltaan mitään
huuhaa-porukkaa, dosentti ja valiokuntaneuvos.
Vähän huomaamattomampia
resonaattoreita, usein tahattomasti, tietämättään, on eri puolilla
yhteiskuntaamme, myös kansanedustajien joukossa. He välittävät Venäjän kannalta
arvokasta tietoa ympärilleen monesti tietämättä, että tieto on valhetta,
disinformaatiota, ja palvelee Venäjän pyrkimyksiä esim. aiheuttamalla
yhteiskunnassa sekaannusta, ristiriitoja, epäluuloa tms.
Nuo hyökkäykset ovat tekijöidensä kannalta useimmiten täysin
turvallisia – jopa lain suojaamia – vaikka niillä pyritään horjuttamaan Suomen
valtion vakautta ja turvallisuutta, ihmisten keskinäistä sopua ja rauhaa.
”Suomessakin kasvaa informaatiovirroissa radikalisoituneiden
joukko, jota agitoidaan ja rekrytoidaan järjestelmällisesti mukaan poliittiseen
toimintaan. Niinpä informaatiosodankäyntiä ei voida tarkastella pelkän ulkoisen
turvallisuuden näkökulmasta. Suuri osa sitä on täysin kotikutoista ja
omaehtoista. Informaatiosodankäynti kytkeytyy aina sekä ulkoisen että sisäisen
turvallisuuden rakenteisiin. Se tekee siitä kipeän asian käsitellä.” (Saara
Jantunen: Infosota, s. 258)
Sinunkin on syytä opetella katsomaan televisiouutisia ja
lähetyksiä uudella tavalla tarkkaan. Sama koskee tietenkin lehtien lukemista,
jopa keskustelujen kuuntelemista, sillä väärä tieto, disinformaatio, syötetään
meille usein erittäin hyvin naamioituna.
Sosiaalinen media, siis Twitter, Facebook, Google+ ja muut
vastaavat, on merkittävä osa mielipiteiden ja tärkeän informaation lähteistä
erityisesti nuorille – niin, meille vanhemmille myös. Nuoret käyttävät lehtiä, radiota ja
televisiota yhä vähemmän uutisten seuraamiseen; se, mitä netissä nuorille tarjotaan
on siksi erittäin tärkeää.
Infosota-kirja tuo voimakkaasti esiin juuri netin
merkityksen.
Venäjämielisten trollien tekemisiä voi joku jopa väheksyä,
mikä on paha virhe. Nämä ”trollit” ovat vain pieni osa infosodan välineistöä,
josta suuri osa on piilossa katseiltamme.
Infosodassa käytettyjen ihmisten toimet eivät rajoitu vain
harhaisen tiedon tuottamiseen tai henkilökohtaisiin hyökkäyksiin. Heidän
arsenaaliaan ovat myös oikeudenkäynnit, näennäisuutiset, joihin kätketty
vääristely ja väärä info jää monilta huomaamatta.
Voimme tietämättämme osallistua väärän tiedon levittämiseen
ja olla näin itsekin ”infosotureita” haluamattamme.
Makoisa esimerkki järjestäytyneestä infosotaryhmästä on
kertomus Israelin taitavasti organisoimasta ”opiskelijoiden some-keskuksesta”,
joka tuotti sotaoperaatioiden tueksi valtavat määrät tietoa ja propagandaa eri
muodoissa sosiaaliseen mediaan kaikkialla maailmassa. (Infosota, s. 264–266)
Suomen kouluissa pitäisi saada viralliseksi oppiaineeksi
informaation arvioiminen ja jakaminen, tiedon lähteiden opiskelu ja tiedon
jakamisen välineiden hallinta. Tulevaisuuden suomalaiset oppisivat koulutuksen
ansiosta sitten ainakin tietämään, koska maa on sodassa ja kuka tänne on
hyökännyt.
