Tiedonvälitystä diktatuurin varjossa

19.12.2013 Yle uutiset kertoi Burman oikeuslaitoksen väärinkohdelluista uhreista. Väärin perustein vangittuja on edelleen, tosin vähenevästi, teljettynä vankiloihin. Haastattelussa teatteriryhmän jäsen haukkui vapautuneesti ja sanojaan säästelemättä hallitusta ja presidenttiä, entistä kenraalia.

19.12.2013 Venäjän diktaattori - tuossa naapurissa siis - kertoi itsetyytyväisenä määränneensä muutamien muiden poliittisten vankien ohella myös Mihail Horodovskin vapautettavaksi kymmenen vuoden kitumisen jälkeen. Samaan aikaan myös Greenpeacen aktivistit välttivät syytteet - paitsi ehkä venäläiset - ja Pussy Riot -bändin tytöt vapautetaan vankeudesta, jota he kärsivät pilkattuaan Putinia. Siis vuosia vankilassa presidentin pilkkaamisesta.

Yleisradion uutisissa eivät Putinin uhrit saaneet suunvuoroa niin kuin Burman tuomitut. Tiedonvälitystä diktatuurin varjossa, edelleen.

Urheilujuhlaa vailla ihmisoikeuksia

Meidän suomalaisten on syytä olla onnellisia, että urheilijoidemme taso ei riitä suurten kansainvälisten urheilutapahtumien tähdiksi.

Ensi vuoden jääkiekon MM-kisat järjestetään toisinajattelijoita vainoavassa ja murhaavassa Euroopan maassa, Valko-Venäjällä. Kalervo Kummola oli hyväksymässä kisojen antamista diktaattorin kilpeä kiillottamaan. Jääkiekkoväki ei ole moksiskaan.

Venäjällä järjestetään Sotsin talviolympialaiset vuonna 2014 ja jalkapallon MM-kisat vuonna 2018. Kisoja puuhataan innolla samaan aikaan kun ihmisoikeudet ja vapaudet vähenevät kovaa vauhtia Putinin diktatuurissa. Urheiluväki täällä Suomessa on lähinnä pahoillaan Suomen talvikisajoukkueen surkeudesta. Surkeat ihmisoikeudet kisamaassa eivät hetkauta reippaita urheiluihmisiä.

Toisinajattelijat ja saastepilvet lakaistiin kisojen ajaksi piiloon Kiinassa, kun se sai järjestää olympiakisat vuonna 2008.

Ihmisoikeustilanne ei siellä parantunut hiukkaakaan kisojen ansiosta, ehkä päinvastoin. Kiina vainoaa ja tappaa entiseen tahtiin pienistä kansainvälisistä protesteista piittaamatta.

Jalkapallon vuoden 2022 MM-kisat järjestetään yksinvaltaisesti hallitussa Qatarissa, jossa kilpailuareenoita rakentavat pakkotyöoloissa köyhät siirtotyöläiset, joista useat eivät edes voi poistua maasta, vaikka haluaisivat. Monet joutuvat tekemään työtä ilman palkkaa. Jalkapalloväki ei ole moksiskaan.

Ensi vuonna futiskisat järjestetään Brasiliassa, jossa köyhiä ihmisiä uhkaavat häädöt kisakulissien tieltä.

Suomi käpertyy ja kuolee

Kun seuraan julkista keskustelua Suomen kansallisen talouden tilasta, kestävyysvajeesta, rakenneratkaisuista, eläkeiästä, työssä jaksamisesta ja kaikesta siitä muusta, jonka uskotaan rusentavan alleen tulevien sukupolvien talouden, katse kääntyy taas itsestään länteen.

Kun Suomi rakensi kiivaasti suljettua järjestelmäämme, jossa kaikki ulkoa tuleva on epäilyttävää tai jopa vaarallista ja vahingollista, Ruotsi otti avosylin vastaan siirtolaisia sekä täältä Suomesta että kaikkialta maailmasta. Ruotsi on täynnä tervettä ja innostunutta väkeä, jonka juuret ovat kaikkialla maailmassa. Talous kasvaa ja lisää väkeä tulee - nyt suurin joukoin mm. syyrailaisia.

Entäpä Suomessa, haisevassa Euroopan perslävessä. Täällä tehdään epätoivosia rakennelmia ratkaisuiksi, joiden toteutumisesta kukaan ei voi olla varma, päinvastoin.

Vieraspelkoisina ja muukalaisvihaisina suomalaiset eivät ole rakentaneet maataan kestämään tulevaa, sillä nyt väestö vanhenee ja ehkä pian myös vähenee kovaa vauhtia. Työt ovat yhä harvempien harteilla ja vanhukset tulevat jäämään vähitellen heitteille.

Näkymä on aivan selvä.

Tilanteen itsestäänselvyys ei vaikuta millään tavalla: Vaaleissa nousevat kärkisijoille vierasvihamieliset ja kaiken ulkoisen kieltävät typerykset. Erityisen rankkaa on katsoa ja kuunnella, kun perinteiltään jopa liberaalit ja kansainväliset poliittiset ryhmittymät siirtyvät ihmisoikeuksia kieltävien muukalaisvihaajien porukoihin. Tärkeimpänä syynä niillä on vaaleissa valituksi tuleminen, ei kansallinen hyvä.

Tuorein ja irvokas esimerkki muutoksesta on Helsingin Kokoomuksen Tatu Rauhamäen pyrkimys estää jo valmiiksi sovittu paperittomien terveydenhuolto. Kyse on brutaalista natsityylisestä syrjinnästä, joka johtaa avuttomia ihmisiä, kokonaisia perheitä vaikeuksiin ja hengenvaaraan.

Katkerien ja vihojaan hoivaavien ihmisten myötäily on typerää politiikkaa; se kostautuu. Suvaitsevaisuus ja syrjäytyvistä huolehtiminen sen sijaan voivat olla maan tapa, joka luo hyvää oloa kaikille.

Suomi on väistämättä ajautumassa yhä kurjemmaksi paikaksi asua ja elää, kun puolueet kilpaa toistensa kanssa myötäilevät vihaa, syrjintää ja halveksumista. Vihaajia ja valittajia myötäilevä poliitikko huomaa varmasti joka päivä, että paha olo myös itsellä vain pahenee.

Arjen kulttuuria Suomessa, osa 1

Aina välillä suomalainen kulttuuri iskee naamaan.

Odotin HKL:n bussin liikkeellelähtöä päätepysäkillä. Meitä värjötteli siin kolealla synkällä laiturilla toistakymmentä ihmistä; yhdet lastenvaunut, muutama
vanha rouva ja minä. Aikataulun mukaan lähtöön oli vielä viitisen minuuttia; bussi jökötti vastenmielisen pimeänä ja kylmyyttä huokuvana mörkönä
marraskuisessa hyhmässä. Pian olisi joulukuu.

Sitten puoli minuuttia ennen aikataulunmukaista lähtöhetkeä kauempana olevan kopin ovi avautui ja ulos asteli hiljalleen rauhallinen, tyytyväisen ja raukean
oloinen mies, kuljettaja. Hän käveli harkitun hitain askelin kohti bussin etuovea, ei katsonut yhtäkään asiakastaan, oli kuin meitä ei olisikaan. Ehkä hän on tavallinen ujo suomalainen mies, joka vain tekee työnsä.

Ovelle päästyään kuski käytti avaintaan ja pujahti sisään taakseen katsomatta. Ovi meni kiinni mummon nenän edessä. Seisoimme ulkona laiturilla ja odotimme rauhassa ja alistuneina niin kuin suomalaiset odottavat ujojen miesten eleitä.

Bussissa kuski asetteli takkinsa kuljettajan istuimen selkänojalle, silitti sitä hieman ja laittoi kassalaitteen toimintaan. Sitten hän asettui istuimelleen, mutta ei lähtenyt liikkeelle, vaika sitä hieman odotin, vaan avasi yllättäen oven, meidän asiakkaiden tulla sisään. Hän oli selvästi huomannut myös äidin lastenvaunuineen, koska myös keskiovi avautui.

Kun asiakkaat olivat paikoillaan, kuski käynnisti auton, antoi sen hetken hyristä ja lähti liikkeelle.

***

Illalla kotona vaimo kertoi, että tänään ovat sitten terassin hautajaiset Töölöntorin kulmalla. Ravintola Tintin Tango joutui sulkemaan vuosia avoinna olleen  suositun ja mukavan terassinsa, kun taloyhtiön kokouksenssa kolme osakasta piti terassia häiritsevänä. Niin suljettiin suosittu seurustelunurkkaus Töölössä kolmen nirppanenän vaatimuksesta.

Torin suosittu Tiinan kahvila on sydäntalvella auki vain kolmena päivänä viikossa. Tintin terassi oli hieno paikka niille, jotka halusivat hieman enemmän  lämpöä ja ehkä joskus drinkinkin. Terassin kanta-asiakkaiden enemmistö oli samaa ihmisryhmää kuin sen bussin asiakkaat, vanhempia rauhallisia suomalaisia, enimmäkseen naisia. Terassin sulkemisen aloite tuli  kulttuuritietoiselta vanhemmalta mieshenkilöltä. Kiitos hänelle, että karkotti hiljaiset naiset torin kulmakuppilasta koteihinsa.

Dataa tavoista

Charles Duhiggin kirjassa The Power of Habit (Tavan voima) kerrotaan aika järkyttävääkin tietoa, miten tavat meitä ohjaavat ja miten tätä ohjausta käytetään esim. vähittäiskaupassa myynnin edistämiseen. Asiaan kuuluu, että emme huomaa mitään, koska tavat ovat eräänlaisia käytöksen ja toiminna automaatteja.

Olin juuri tullut kaupasta maito-ostoksilta, ja yllätyin Duhiggin kirjaa lukiessani, miten automaattista toimintani oli taas ollut. Samalla tajusin, miten järjestelmällisesti myös suomalaiset kauppaketjut osallistuvat asiakkaiden "aivopesuun".

Toisaalta kirjan samaisessa luvussa kerrotaan myös siitä, miten ihmishenkiä voidaan pelastaa sairaaloissa ja vaikkapa metroasemilla vain tarkan tapoja muovaavan suunnitelun avulla. Duhigg kertoo tässä yhteydessä karmaisevia tarinoita Lontoon 1980-luvun metroturmasta, joka sai aikaan
perinpohjaisen mullistuksien turvallisuuden lisäämiseksi. Toinen juonne kertoo amerikkalaissairaalan hoitokatastrofeista, jotka johtivat perusteellisiin sairaalan toimintatapojen korjauksiin.

Kirja avaa sellaisia näkymiä, että siitä löytyisi suomalaisillekin paljon ajattelemisen aihetta. Ennen kaikkea se kertoo tapojen voimasta ja tapojen
tärkeydestä ihmisen elämän sujuvoittamisessa. Tavat ovat välttämättömiä - ja joskus pahoja.

Kun luin, miten hurjasti suuret amerikkalaiset liikeketjut ruoppaavat dataa asiakkaistaan, raakaa dataa, jota sitten voidaan käyttää vaikkapa
erilaisten asiakasryhmien käyttäytymisen ennakointiin, tajusin, mikä on kansallisen tiedustelupalvelu NSA:n idea: dataa kerätään silmittömästi;
sitten tietokoneet ja analysoijat käyvät sitä läpi tarkkaan määritellen hakujen ja kysymysten aiheet.

Tuolle tiedustelulle on saatava jokin raja. Nopeasti.

Hesari väheksyi - pakko katsoa

Dawkinsin maailmaa kahdelta kantilta

Dawkinsin maailma - Sex, Death and the Meaning of Life (Britannia 2012). Yle - Teema (Ohjelman ensimmäinen osa kolmesta tuli Teemalta torstaina 8.8.2013 klo 21.00. Ohjelma lienee nähtävissä myös Ylen Areenassa.)

Katsoin vaikka HS väheksyi

Ohjelma jäi melkein katsomatta, koska Hesariin esittelyn kirjoittanut Panu Hietaneva antoi ymmärtää sen olevan vetelä ja samantekevä Richard Dawkinsin omahyväinen jorina. Kolmiosaisen dokumentin ensimmäinen osa oli jo niin hyvä, että katson taatusti myös seuraavat kaksi. HS:n arvostelijan mielestä ainakin toinen osa on jopa parempi kuin ensimmäinen.

Yllätyin iloisesti: Dawkins oli selkeä ja piti kiinni lupaamistaan lähtökohdista. Dawkins oli hyvin asiallinen ja kuunteleva haastatellessaan uskovaisia ja tiedemiehiä. Esiin tuli ymmärrettävästi se tosiasia, että jumaluuden olemassaolosta ei ole mitään todisteita. Ilmeisesti Hietanevaa häiritsi, että Dawkins toi tämän totuuden esiin. Ei hän sitä kuitenkaan erityisesti korostanut tai vältellyt.

Kaikkein huimin kokemus oli ohjelmassa esitetty kiistämätön tosiasia: Nyt 7 miljardin ihmisen maailmassa ihmisoikeusloukkaukset, väkivalta ja erityisesti uskontoihin perustuva väkivalta ovat ainakin suhteellisesti vähentyneet rajusti.

Jos mukaan ei lasketa Helsingin hovioikeuden tuomareita, nyt kaikkialla läntisessä maailmassa tuomitaan sukupuoleen, etniseen taustaan tai seksuaalisuuteen liittyvät loukkaukset.

Dawkinsin ohjelmassa tuli selkeästi esiin se, että juuri uskontojen piirissä tarkkaillaan toisten ihmisten yksityiselämää ja erityisesti seksuaalisuutta sairaan nuukasti. Vasta ”maallistuneissa” yhteiskunnissa ihmisten yksityisasiat alkavat olla suhteellisen suojattuja.

Tämä perustuu ainakin osin siihen, että suuret uskonnot ovat saaneet alkunsa alkeellisissa heimoyhteiskunnissa, joissa ”lauman” yhtenäisyys ja yksilöiden alistuminen olivat selviytymisen kannalta tärkeitä.

Näitä muinaisia, nykyajan ihmisen kannalta usein kammottavia asenteita ja uskomuksia on sitten säilynyt nykyaikaan, tuhansien vuosien taa, ns. pyhien kirjoitusten takia. Sukupuolimoraalin alueella uskontojen edustajat, papit, saarnamiehet ja profeetoiksi julistautuneet miehet,  ovat edelleen kiihkeitä ihmisten tarkkailijoita ja tuomitsijoita.

Hietaneva yrittää vähätellä ateisti-Dawkinsin puheita mm. heittämällä esiin, että hänen esittämänsä asiat ovat "maalaisjärjellä" ajatellen itsestäänselviä. Hän mainitsee mm. kunniamurhat. Jäin ihmettelemään, mistä arvostelija nyt puhuu. 

Hesarin kuvatekstissä sanotaan: "Brittiläinen Richard Dawkins on kolmiosaisen dokumenttisarjan kertoja ja päähenkilö." Minusta hän on asioita esittelevä ja ihmisiä haastatteleva dokumentin tekijä, joka antaa haastateltaviensa puhua.

Kari

***

Tässä Helsingin Sanomien tv- ja radio-osastossa 8.8.2013 julkaistu Panu Hietanevan esittelyjuttu

Brittiläinen evoluutiobiologi ja vannoutunut ateisti Richard Dawkins (s. 1941) on menestynyt tieteen popularisoija, jonka kirjallisesta tuotannosta on suomennettu useita teoksia. Hänen merkittävimpänä kirjanaan pidetään vuonna 1976 ilmestynyttä Geenien itsekkyyttä.

Dawkins on tehnyt myös useita tv-dokumentteja.

Nyt nähdään kolmiosainen dokumenttisarja Dawkinsin maailma, jonka peruskysymykset ovat yksinkertaisia. Mitä tapahtuisi, jos ihmiset hylkäisivät uskonnon? Mistä ateisti voi löytää elämän tarkoituksen? Kuin ka suhtautua kuolemaan, jos ihminen uskoo sen olevan kaiken loppu?

Seksi, synti ja moraali ovat asioita, joihin Dawkins paneutuu ensimmäisessä jaksossa.

Hän esimerkiksi selvittä, miksi uskontoja kiinnostaa se, kuinka ihmiset harrastavat seksiä. Entä tarvitaanko jumalaa määrittämään mikä on oikein ja mikä väärin?

Dawkins on itse dokumentin pää henkilö ja kertoja. Se sopii tyyliin, koska näkö kulma on tietenkin erittäin subjektiivinen ja pohjautuu Dawkinsin luonnontieteilijän maailmankuvaan. Vaikuttaa siltä, että Dawkins hahmottaa uskovat ihmiset yhtenä joukkona riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan he kuuluvat.

Dawkinsin keskeinen rooli on tärkeä myös kerronnan kannalta. Dokumentissa on useita haastateltavia ja sirpaleista tietoja, jonka hän sitoo omilla puheillaan koko naiseksi tarinaksi.

Dawkins pyrkii tuomaan dokumentin esittämiin kysymyksiin tieteellisen vastauksen.

Hän esittää heti alussa muistutuksen siitä, ettei dokumenttisarjan tarkoitus ole pohtia sitä, onko jumala olemassa vai ei. Pian ruudussa kuitenkin nähdään kohtaus, jossa puhe on lähellä lipsahtaa keskusteluksi jumalan olemassaolosta. Dawkins juttelee kristityn nuorisotyöntekijän kanssa moraalista ja tähdentää, ettei todisteita kuolemanjälkeisestä elämästä ole olemassa.

Richard Dawkins ei ala argumentoida omaa näkö kantaansa, mikä on ohjelman kannalta hyvä asia. Ateistien ja uskovaisten keskustelut vakaumuksesta ovat harvoin rakentavia, eikä sellainen sanailu palvelisi dokumentin pää määrää.

Ensimmäinen jakso etenee varovaisesti. Dawkins käyttää paljon aikaa rakentaakseen katsojalle kuvaa uskovaisten seksuaalimoraalista ja siihen liittyvistä ristiriidoista.

Kukapa ei osaisi päätellä maalaisjärjellä, että ateistit ja uskovaiset masturboivat yhtä lailla, vaikka jälkimmäisille se voi tarkoittaa syntiä. Tai tietäisi, että seksuaalimoraalin rikkominen saattaa johtaa joissain islamilaisissa maissa kunniamurhaan.

Monien mutkien kautta Dawkins pääsee esittämään lopputuloksen, joka ei varsinaisesti yllätä: Maailmassa ei vallitsisi anarkia, vaikka ihmiset hylkäisivät uskontojen opit. Dawkinsin näkemyksen mukaan ihmisen moraalikäsitys kumpuaa muualta kuin jumalasta.

Ensimmäisestä osasta jää hieman valju maku. Dawkins pukee asiansa yksinkertaiseen muotoon, mutta erityisen mieleenpainuvia ja mullistavia johtopäätöksiä ei lopulta synny.

Sarjan seuraava osa on kuitenkin kiinnostavampi. Se tempaa katsojan mukaansa niin kuin tiedettä toimivasti popularisoivan teoksen kuuluukin.

Dawkins pohtii toisessa osassa kuolemaa ja ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä.

Tarina poukkoilee samaan tapaan kuin aloitusjaksossa, mutta mukana on mieleenpainuvia faktoja esimerkiksi pitkän iän ja geenien yhteydestä.

Dawkins tapaa tutkijan, joka kartoittaa kokonaan hänen genominsa eli perimän.  Sen pohjalta on mahdollista analysoida muun muassa ihmisen riski sairastumiseen ja jopa arvioida sitä, miten hän kuolee.

(Panu Hietaneva, HS 8.8.13)

Olenko osa jäteongelmaa?

”Virallisesti köyhiksi luokiteltujen perheiden lapsia oli Suomessa vuonna 2009 kolminkertainen määrä verrattuna vuoteen 1995.”

Näin muistuttaa Leif Salmén esseessään Kohti mannermaata.

Salmén käy esseessään kriittisesti läpi Euroopan talouden vaiheita toisesta maailmansodasta alkaen. Hän toteaa mm. että  tänä päivänä näyttää yhtä hämmästyttävältä kuin itsestään selvältä, että maailmansota ratkesi Saksan hyväksi. Se oli ”yllättävä ja odottamaton siunaus maalle, joka toukokuussa 1945 piti kohtalonaan elämää raunioiden keskellä”.

”Rikkaiden sosialismi” (Nobel-palkitun taloustieteilijä Joseph Stiglizin ilmaus) on ollut osatekijänä, kun Eurooppa on vajonnut yhä kurjempaan taloudelliseen tilaan. Julkisen sektorin veropohjaa kutistettiin ja kutistetaan edelleen. Samalla keinot sosiaalivaltion ylläpitämiseksi katoavat. Kärsimään joutuvat kaikki kansalaiset, jotka ovat jollakin tavoin riippuvaisia sosiaalisista tulonsiirroista – ennen kaikkea työttömät, sairaat ja vammaiset, syrjäytyneet ja köyhät eläkeläiset, Suomessa erityisesti vielä yksinhuoltajat ja lapsiperheet. He kaikki ovat yhteiskunnan ”jäteongelma” (Zygmunt Baumanin termi).

Salménin näkemykset Euroopan ja Suomen vaiheista ja muutosten taustoista ovat hätkähdyttävän teräviä. Hänen ajatuksensa saavat ymmärtämään, miten vaarallinen ja tuskallinen EU-johtoinen hallinnon ja talouden tiivistyminen voi olla. 

Samalla kun elintaso on selkeästi noussut entisissä itäblokin maissa, eriarvoisuus ja taloudellinen epätasa-arvo ovat lisääntyneet hurjaa vauhtia – myös Suomessa. Kansalaisten mahdollisuus kontrolloida hallitsevaa eliittiä ja sen tavoitteita on vähentynyt olemattomiin myös ns. demokratioissa.

Arvioiden lähde on Leif Salménin teos Maanalainen moskeija, 2013, suom. Arto Häilä.

Väärää kapitalismia

Ha-Joon Chang kirjoittaa kirjassaan "23 tosiasiaa kapitalismista" mm. näin:”Omistaja-arvon maksimoinnin pahin puoli on, ettei siitä ole juuri hyötyä yritykselle itselleen. Yritys voi lisätä voittojaan helpoiten leikkaamalla kustannuksia, koska liikevaihdon lisääminen on hankalampaa. Niinpä yritykset karsivat palkkakuluja irtisanomalla työntekijöitään ja vähentävät investoinnit minimiin. Voiton kasvattaminen ei kuitenkaan riitä, kun pyritään mahdollisimman korkeaan omistaja-arvoon, vaan tuotetusta voitosta mahdollisimman suuri osa pitää jakaa osakkeenomistajille maksamalla entistä suurempia osinkoja. Yritys voi myös käyttää osan voitostaan omien osakkeiden ostamiseen, mikä nostaa osakkeen kurssia ja johtaa siihen, että vieläkin suurempi osa voitosta ohjautuu epäsuorasti osakkeenomistajille (jotka saavat pääomalleen paremman tuoton, jos päättävät myydä osakkeitaan).” 

Ja jatkossa hän toteaa: ”Voittojen kuluttaminen heikentää yrityksen mahdollisuuksia menestyä pitkällä aikavälillä. Irtisanomiset ehkä kohentavat kannattavuutta lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä niillä voi olla haitallisia seurauksia. Kun työntekijöitä on vähemmän, työtahti kovenee, jolloin työntekijät väsyvät ja tekevät enemmän virheitä. Tästä kärsii tuotteen laatu ja siten myös yrityksen maine…”

Suomalaiset suuret, myös puhtaasti valtion omistamat, yritykset kuten viimeksi Itella, pelaavat lyhytjänteistä, raakaa kapitalistipeliä, josta ei ole hyötyä kenellekään. 

Monien elämän nämä firmat tosin tuhoavat kuin ohimennen.

Todisteita Jumalasta

On liikuttavaa seurata uskovaisten taistelua tiedettä vastaan. Usein he vetoavat mm. siihen, että emme voi todistaa Jumalan olemattomuutta. Falskia. Emmehän voi todistaa sen kummemmin peikkojen olemattomuutta, mutta kristitytkään eivät yleensä usko peikkoihin.

Todistamisvelvoite kuuluu kääntää toisinpäin: Jumalaan uskovan pitää esittää pitävä näyttö siitä, että tuo olio, jumala, todella on olemassa. Vaikka he väittävät jumalansa olevan olemassa, yhtään todisteeksi kelpaavaa havaintoa siitä ei ole, on vain epämäärisiä selityksiä näyistä tai unista tai "ilmoituksista". Ne eivät ole tieteellisesti pitäviä todisteita.

Tosin jumalan määrittelykin on hyvin epämääräistä. Jumalhahmoon on mahdoton tarttua. Minusta on suorastaan hauskaa sitten se, että juuri tuota saatetaan pitää todisteena Jumalan olemassaolosta. Uskovien väitteissä hän voi olla niin erikoinen, että häntä ei voi määritellä. Niin, todista siinä sitten.

Uskon hyötyjä

Opettajan, poliisin, päällikön, vartijan hommissa on hyvä olla uskovainen, kristitty. Aidosta uskosta on hyötyä, jos sattuu loukkaamaan, vahingoittamaan tai alistamaan heikommassa asemassa olevia; sellaisessa tilanteessa riittää, kun tekonsa jälkeen hiljentyy ja pyytää Jumalalta anteeksiantoa. Hän antaa aina anteeksi. Sitten voi rauhassa edetäkin taas kohti uusia pahoja tekoja.

Köyhät köyhtyvät rikkauden keskellä

Oli järkyttävää huomata, että vain Chilessä, Meksikossa ja Turkissa ero rikkaiden ja köyhien välillä, taloudellinen epätasa-arvo, on suurempi kuin Yhdysvalloissa. Vaikka Bushin kauden seurauksena arvasin tilanteen kärjistyneen, on kuitenkin yllättävää, että Yhdysvallat häviää ihmisten taloudellisessa tasa-arvossa useimmille rutiköyhille kehitysmaille ja sen mukana lähes kaikille maailman maille, kolmea lukuunottamatta.

Amerikan kansa jakautuu siis hurjaa vauhtia yhä syvemmin; tasa-arvo katoaa ja sitä myötä yhteiskunnalliset ongelmat lisääntyvät ja kärjistyvät. Naapurimaa Meksiko on vertailussa vielä kurjemmassa tilanteessa. Siellähän huumekartellit ja muut rikollisjärjestöt riehuvat lähes esteittä. Ja huumeet viedään suurelta osin Yhdysvaltoihin.

Harvat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että myös Suomessa tuo sama tasa-arvon kuilu kasvaa nyt entistä vauhdikkaammin. Samalla hyvinvointivaltion rakenteita tuhotaan oikeiston johdolla ja vasemmiston tuella.

Punaiset kottikärryt

Löysin alati innostavalta sivustolta "The Richard Dawkins Foundation for Reason and Science" Epikuroksen tuumailun Jumalasta. Oli pakko laittaa se tänne muidenkin pohdittavaksi.

 Onko Jumala halukas estämään pahan, mutta ei kykene siihen?

Silloin hän ei voi olla kaikkivoipa.

Kykeneekö hän, muttei halua?

Silloin hän on pahansuopa.

Kykenekö hän ja on myös halukas?

Mistä paha sitten tulee?

Eikö hän kykene eikä ole halukas?

Miksi sitten kutsua häntä Jumalaksi?

Tarvitsen apuasi

Luojani, toistaiseksi olen tänään selvinnyt

oikein hyvin. En ole juoruillut, en ole menettänyt

malttiani, en ole ollut pahantuulinen enkä ilkeä.

En ole ollut itsekäs. Mutta muutaman minuutin

kuluttua aion nousta vuoteesta ja silloin

tarvitsen apuasi.

(Amerikan intiaanien rukous)

Usko on luopumista

Usko on mielen antautumista. Se on järjestä luopumista, se merkitsee, että hylkäämme ainoan asian, joka erottaa meidät muista nisäkkäistä. Tarpeemme uskoa ja luopua epäilystä ja järjestä, kaipuumme hylätä se ja uskoa lujasti johonkin - sellainen on minulle kaamea uhka. Kaikista hyveistä usko on yliarvostetuin.

Christopher Hitchens

4 surkeaa syytä uskoa

1. Perinne. Mun vanhemmat uskoivat, niin minäkin.
2. Auktoriteetti. Pyhä kirja kertoo, että näin on. Toi toinen pyhä kirja puhuu palturia.
3. Usko. Uskon jotakin, koska uskon, että se on uskottava.
4. Ilmestys. Istun tuijottamassa napaani, ja yhtäkkiä tajuan, että noinhan se on. Halleluja.

Richard Dawkins nämäkin ajatukset minulle antoi.

Kauhujen valtakunta naapurissamme

Suomen rikkain kansalainen, Genevessä asuva venäläinen Gennadi Timtšenko, on Forbesin mukaan maailman 99. rikkain ihminen. Olen miettinyt, kuinka kätevästi hän on saanut Suomen kansalaisuuden - erityisesti nyt kun ranskalainen näyttelijä Gérard Depardieu on saanut Venäjän passin. Depardieu on parin muunkin itäisen hirmuhallitsijan kaveri.

Timtšenko on mukana Venäjän hirmuhallitsija Vladimir Putinin mahdollisissa, huolellisesti peitetyissä (ehkä epäsuorissa) liiketoimissa kansainvälisen Gunvor-öljy-yhtiön puitteissa. Jotkuthan arvelevat, että Putinilla olisi yli 40 miljardin euron omaisuus. Mutta siihenkään ei ole mitään vahvistusta.

Timtšenko on yksi lukuisista Venäjällä valtaapitävän kaartin jäsenistä, vaikka asuukin Genevessä ja on myös Suomen kansalainen. 

The Guardian -lehden entinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Luke Harding kertoo kammottavia tosiasioita ja arvioita Putinin Venäjästä upeassa raporttikirjassaan Mafiavaltio - Miten tavallisesesta toimittajasta tuli uusliberaalin Venäjän vihollinen (Into-kustannus, 2012).

Hardingin raportti on hiuksia nostattava: KGP:n seuraajaksi perustettu Putinin FSB, kansaa terrorisoiva ns. salainen poliisi, murtautui lukuisia kertoja hänen Moskovan-kotiinsa ja erityisesti lastenhuoneeseen. Samaan aikaan Moskovassa ja kaikkialla Venäjällä korruptio ja murhat ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus. 

Hardingin johtopäätös Venäjän-vuosien kokemuksista oli se, että Putinin ja hänen alaistensa julma diktatuuri on perustettu vain yhtä tarkoitusta varten: rahan keräämiseksi. Timtšenkon johtama Gunvor lienee yksi kanava, jonka kautta rahaa hajautetaan eri puolille maailmaa. Tästäkään ei ole tietenkään saatu oikeudellisesti päteviä todisteita.

Kukaan ei voi myöskään todistaa, että journalistien ja muiden kriittisten kansalaisten murhat keskellä Moskovaa, keskellä katua, keskellä päivää, ovat valiton edustajien masinoimia. Mutta omaa kieltään puhuu se, että murhia ei aidosti tutkita eikä varsinaisia syyllisiä saada koskaan vastuuseen, vaikka muutamia tuomioita on toki julistettu Putinin hallinnon ohjaamissa oikeusistuimissa.Hardingin raportti todistaa, miten tiukasti hallinto ja valtiolliset laitokset ovat sidoksissa rikollisjärjestöihin. Igor Setšinin johtamat silovikit ovat kansaa julmasti paimentava porukka vailla kontrollia.

Suomessa ei perinteisesti Venäjän kauheuksista kerrota. Siksi Hardingin kirjan suomennos on upea kulttuuriteko ja ansaitisisi enemmän huomiota. Sen sijaan suomalaiset lehdet, viimeksi Ilta-Sanomat 8.1.2013, ovat hehkuttaneet Timtšenkon suopeutta suomalaiselle kulttuurille julkisuudessa muutaman kerran, mutta toimittajat eivät ole vaivautuneet ottamaan erityisemmin selvää hänen taustoistaan tai sidoksistaan. Helsingin Sanomat raportoi 16.1.2013 venäläisestä korruptiosta hyvin pinnallisesti viittaamatta selkeästi sen suunnattomaan kokoon. Korruptiosyytteet ja tuomiot ovat pelkästään valtataistelun elementtejä, joilla ei korjata rikollisia käytäntöjä. Korruptio vei vajaat viisi vuotta sitten Venäjän bruttokansantuotteesta lähes 20 prosenttia.

Matti Puukon haastattelussa marraskuussa 2011 Putinin (FSB:n) karkottama Harding sanoin mm:

"Minun kaltaistani ulkomaista journalistia, joka on kirjoittanut Kremliä kritisoivia artikkeleita saatetaan ahdistella. Minun tapauksessani Venäjän turvallisuuspalvelu FSB murtautui asuntooni, sähköpostini hakkeroitiin, minua seurattiin, minulle vihjailtiin, että lapselleni saattaisi tapahtua jotakin. Tuo ahdistelu tapahtui kuitenkin tietyissä rajoissa. Kriittistä venäläistä journalistia kohdellaan toisenlaisten sääntöjen mukaisesti. Kun olet ylittänyt sen rajan, jonka ylittämistä FSB pitää maanpetturuutena, sinulle voi käydä mitä tahansa. Jos Anna Politkovskajan kaltainen kansainvälisesti tunnettu toimittajaikoni voidaan murhata, niin voi käydä kenelle tahansa. Kaikkein masentavinta on se, ettei toimittajien murhaajia saada koskaan kiinni. Emme vieläkään tiedä kuka organisoi Politkovskajan murhan, emme vieläkään tiedä kuka on vastuussa Natalia Estemirovan kuolemasta. Miksi me emme tiedä? Siksi, että jäljet johtavat suoraan Venäjän valtioon." 
 
Yhdysvaltain Moskovan suurlähettilään sähkeet kertovat, että Venäjällä rikollinen maailma ja poliittinen maailma leikkaavat toisensa. Kansanedustajien on yleensä ostettava parlamenttipaikkansa. 

Valtiollinen poliisi FSB on ennen kaikkea rikollisjärjestö, joka saa suojelumaksuja mm. Moskovan ylimmältä järjestäytyneen rikollisuuden liigalta. Analyytikot ovat erottaneet Moskovan rikollisesta maailmasta kolmikerrosrakenteen. Huipulla on kaupunginjohtaja; FSB, sisäministeriö ja miliisi muodostavat toisen tason. Alimmalla tasolla ovat tavalliset rikolliset ja korruptoituneet tarkastajat.

Venäjän korruption mittavuus on pökerryttävä, kertoo Luke Harding. Hän sanoo, että suurlähettiläs viittasi sähkeessään Transparency Internationalin vuoden 2009 lukuihin, joiden mukaan lahjonta maksaa Venäjälle 18 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.